Korkean taivaankannen alla törötti pimeä tölli, harmaasta käsittelemättömästä laudasta kuin hätäpäissään kyhätty rakennelma. Ovi sojotti auki maailmalle ja ikkunaluukut repsottivat vinossa ja vinkurassa miten kuten sattuivat sattumalta olemaan. Talon olivat asuttaneet metsän eläimistö; reippaan röyhkeät oravat, unettomat uutterat muurahaiset, vikkelänliikkeiset viisaat metsähiiret ja auringossa letkeästi jalkojaan venyttelevät raatokärpäset. Talon alkuperäinen omistaja makasi koivet oikoisenaan viime vuosituhannelta peräisin olevalla hetekalla keskellä piskuista tupaa. Maallinen maailma oli hänet unhoittanut, mutta jos hän olisi ollut tietoinen talonsa uudesta asujaimistosta, niin hän olisi nauranut hyväntahtoisesti ja murahtanut hyväksyvästi asialle. Parempi näin, kuin että vanha tönö olisi ruhjottu kaivinkoneilla tuusannuuskaksi ja tilalle olisi rakennettu räikeästi kohti taivaankantta sojottava betoninen pilvenpiirtäjä ja metsän eläimet olisivat jääneet paitsioon. Kukaan ei koskaan tänne eksyisi, sillä ukko oli tunnettu ihmisvihamielisyydestään ja omavaraisuudestaan. Tiettömän taipaleen keskellä metsikön rauhassa talonhökötys jatkaisi omaa eläimellistä elämäänsä… metsäpöllöjen maailmassa!
- Heidi
Tämä artikkeli kirjoitettiin Torstaina, Heinäkuun 28. 2011 klo 16:35
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti