on ensimmäinen kirkas päivä viikkoon
ihmiset kerääntyvät kadulle
heitä tervehtii kuulas tuuli
mietimme onko vasta kevät vai jo kesä
monet miettivät jo lomiensa säitä
hän makaa sängyllä ja pyytää ostamaan kaihtimet
kiskon epätoivoisesti veluuriverhoja
satiinilakanoihin alkaa hikisenä jäädä kiinni
hän on löytöretkeni
aloitimme tämän seikkailun viimeisenä keinona
tuntea jotain suurempaa ja yhdistävää
kun vien tarkkaan, huolella lajitellut roskat huomaan
että ensimmäiset istutetut kukat
että ensimmäiset istutetut kukat
iskeytyvät läpi luonnon keskellä
ovatko ne linnun jätöksistä syntyneet
onko tässä joskus ollut jonkun koti
tai tärkeä, rakas, paikka
parisuhdetta ei pitäisi aloittaa
kun kaktuksetkin kuolevat huomaamatta
vakiona silti saamme sokean naapurin ylipirteää apukoiraa
kiskomaan meitä ulos
vuorotellen olemme narun ja naurun päässä
unohdamme ikämme, unetamme ikävämme
leikit ettei arpia ole koskaan tullut
pelkäämme yhä muita
vuorokaudessa ei ole aikaa jolloin
uskomme välttyvämme vierailta ihmisiltä
hieman myöhässä laitan seinälle ensin kellon
ei tarvitse aina hiplata rikkinäistä kännykkää
sitten kalenterin
kirjoitat siihen hei
enkä tiedä sinusta enää mitään
kaikkeus on uhmakkaimmin kukkeimmillaan
ja minä olen yhä niin onnellinen
että ehkä yritän uudelleen hieman kokeneempana
- pliamyr
- pliamyr