perjantai 7. helmikuuta 2014

aiheena: soppa/liemi, kirja

mihin liemeen olet itsesi saattanut. minäkö sekoitan tätä soppaa?

juostessani yskin kurkusta kaiuken sitä suojaavan liman pysähtymättä.

stoppi tulee aortan tyrskähdelllessä hapokasta toteaa vatsa ja sen kalvot

päästäkseni kodista ja päästäkseni taloon, asuntoon

kenties se on vain bernandise-kastiketta.

rakastan syödä jälkeesi käyttämilläsi astioilla ja aterimilla.

silloin kun vain joskus tulimme yhteen oli helpottavaa, kodikasta huomata esineitten kuivaushyllyssä olevan yhä samalla kohdin mihin olin ne työstänyt.

kerran en olisi kestänyt lähteä ja koetin lukittautua vessaan.

vaikka katsoinkin asiaa kannaltasi kesti kuusi vuotta notta sain asian nielestäni, mielestäni.

että heikoimpaani pidit teinidraamana, etkä antanut olla.

tiesin etten olisi tehtnyt samaa. nyt toivon että pystyisin moiseen.

toisaalta ajatuisitko sinä käyttäytymismalleinesi ikinä niin haavoittuvaan avoimeen tilaan

kuitenkin tarpeemme kohtasivat kun tarpeeksi kohtasimme.

kuinka siunatulta olo tuntuikaan kun viimein sain oppia tuntemaan Sinut itsenäisenä ihmisenä.

kas vain, sanoi kasain ja kasvoi katsahtaen kahvittaen vain.

opiskelijakaupungin halvin pitsa oli 4,90 mikä syötiin aina paikan päällä. minä revin ja sinä leikkasit aterimin. ja sen jälkeen yo:n leffanäytökseen tahi pikkuputiikkia tukemaan lainalla.

katsottuamme the Giftin eräänä aamuna kaksoistornit romahtivat.

kätkimme ja hautasimme pyhiä kookoksia puhdistamaan pahasta, palauttamaan keskitielle. minä katselin Minna Canthin patsasta ja toivoin, että sen helmassa olisi kissa ja kaffepannu.

kun kirkko oli yöllä auki sinne meno tuntui murtautumiselta.

syytit minua alitajuisesti siitä että pakotin Sinut pitämään hauskaa. ja minä en kahtaisi ääneen sanoa sinun ulkoistavan paremmin kautta pahemmin kuin kunnat tahi ripuliset dobermannit.

Sinä päätit uskoa johonkin pitääksesi itse järjissä.näiden vuosien aikana olet pikkuhiljaa ymmärtänyt, että minusta se oli urhea teko, joka pelastio henkesi. annat minut olla.

paitsi sanot minun syntyvän uudelleen yhä valistuneena. sama se uskonko tai en.

minä en tiedä, mutta usein luulen jokaiselle käyvän sillä tavalla kuin he itse tuntevat järkeistämättä.

kuulumisia kulumisia kuu lumia luitten kulumia kulmia

joskus yllätyt kukilla joiden muoviset nuput aukenevat

limittäin lomittain lomauttaen lamauttaen lomiintuvin omin luvin & tuvin

milloin on luvallista avata silmänsä jos kaikki muut ovat tyytyväisempiä pitäen ne kiinni

ne sanovat että kaupungissa ei ole yksityisyyttä tahi yhteisöllisyyttä

vaivaannu. käytetty kaava on köytetty.

vastaamme mielitekojamme yhteishyvän avulla.

puolaten puolustaen pullahtaen

mikä kappeli se on missä ei ole kelloa?

cathedral on vain tuomikirkko

en ole koskaan väittänyt tuntevani Sinua, vaikka se on pääasiassa se mitä teen. tunnen, tunnustelen Sinua. en tiedä kaikkea, paljoakaan sisäisistä virtauksistasi, viisauksistasi viis veisauksistasi

kenties sitä voisi

on lohduttavaa olla kaksin yksinäinen

love you for what i am not. do not even care what i have got.

ja hän sanoo: laita tamburiini jalan alle.

niin tanssin taas liikennevaloissa ja muissa odotustiloissa

iloissani mielikivoissani

odotan ihmisen poikaa allergisena äiti Maalle

gaia ja jotain portteja joita kiertää

osaa kivittää

serkulleni en pienenä suostunut ostamaan nallipyssyä ajatellen sen liittyen helppoon väkiseen vallattomuuteen

joku kerää talteen sen mitä toiset pudottavat kuormastaan

ulostetut jyvät kasvat parhaiten, niillä on suojaava rakenne

- pliamyr



Tämä artikkeli kirjoitettiin Keskiviikkona, Joulukuun 19. 2012 klo 8:20


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti