Minä Me

Minä olen se joka muuttuu aineelliseksi pimeimmässä varjossa. Tulen todeksi pelosta ja ahdistuksesta. Olen läsnä epätoivoisimpina hetkinä. Asetan vihan sydämiin ja katkeruuden sieluihin. Minä olen sinä itse.

Sinä olet pelokas lapsi joka etsii turvaa äitinsä sylistä. Kaipaat lohdutusta ja ymmärrystä. Sinä et ymmärrä itseäsi, et tunne itseäsi, etkä haluakaan tuntea. Sinä seisot sillalla ja katsot alla kulkevaa junarataa ja ohi vilahtavaa junaa. Ja sinä odotat että hän tulisi pysäyttämään aikeesi ja ottamaan kiinni käsipuolestasi. Sanomaan, älä hyppää vielä. Sinä olet hän.

Hän on ulkopuolella kaikesta, kaiken pahan koskemattomissa. Hän kuulee mutta ei kuuntele. Missä vain tapahtuu pahaa ja joku joutuu kärsimään hän ummistaa silmänsä ja sydämensä. Hän tietää ettei tee mitään väärää. Se ei ole hänen vikansa. Mitä hän muka voisi millekään tehdä. Hän on me kaikki.

Me olemme yhteiskunta, me olemme todellisuus. Me luomme ja hajotamme maailmoja. Me ymmärrämme ja annamme anteeksi. Me kadumme kaikkia pahoja tekojamme. Me katsomme itseämme peilistä ja tiedämme : Me olemme te.

Te menette aamulla töihin ja illalla kotiin. Haette lapset, teette ruokaa, siivoatte talon. Juoksette oravanpyörässänne aina vain kovempaa. Saatte kahdeksan ja teiltä otetaan kymmenen. Te alistutte ja olette kunnon kansalaisia. Olette maltillisia. Ja yhtenä aamuna heräätte huomaamaan että te olette he.

He ovat menettäneet kaiken toivonsa. He eivät usko enää mihinkään, kaikkein vähiten omaan itseensä. He näkevät ikkunastaan vain harmaata. He voisivat olla paljon enemmän, mutta he eivät jaksa enää yrittää. Kaikki on otettu heiltä pois. He antoivat sen tapahtua. He ovat minä.

- Laura Myy

Pyörä

Pyörän satula nitisee, ketjut klonksuvat ja jarru vinkuu. Pitäisi jo heittää pois, hankkia uusi. Aina pitäisi vaihtaa parempaan, uudempaan, hienompaan ja kiiltävämpään. Ennen kännykkä kesti vuosikymmenen, nykyään ehkä just ja just yhden vuoden.

Sade, yllättäen taivaan täydeltä. Pyörä pysähtyy, jarru vikisee. Tunneli kulkee moottoritien alitse ja antaa pyöräilijälle suojan sateelta. Internetissä sanotaan että tulevaisuuden sateet ovat happoa, mihin niitä sitten voi paeta?

Liikenteen meteli huumaa korvia kun pyörä taas liikkuu. Pakokaasu nousee ilmaan, torvia töötätään. Tien vieressä joku keltainen metsäkone repii puita irti juurineen. Luonto pois asuintalon tieltä. Taas on vähän vaikeampi hengittää.

Onko tässä maailmassa tilaa yhdelle nitisevälle, klonksuvalle ja vinkuvalle pyörälle ja sen kuljettajalle?

Rutistuvan metallin ääni yössä. Hiljaisuus.

- Laura Myy