minun purteni keikkuu.
Se aalloilla melkein haukkaavi vettä.
Se myrskyissä heiluu ja uhmaa
luonnon voimaa, totuutta tuimaa.
Kun näin myrskyää meri
ja pelottaa mieltä.
Ois parempi ankkuri
venen perästä noutaa,
etsiä saari ja odottaa poutaa.
Mieleni ehdoton ei periksi anna.
Sen vaikea on antaa olla.
Meri on raivoisa, se määrää tahdin ;
on pysähdyttävä nyt, keula saarta kohti.
Meri on suurempi, minä myönnän kyllä.
Rantaa kohti ja ankkuri kiinni.
Meri se jatkaa myrskyn sotaa.
Pienet on pieniä en luontoa mä ohjaa.
Minä itken mutta sade kastaa maan.
- Yksi meistä
