Häpeä ja syyllisyys
painaa ja pusertaa
ihan tiiviiksi
tekee kuoren, lukon.
Virta on lopussa.
Välillä auringon säde sivaltaa
toive pilkahtaa
pieni ilo kipristelee vatsaa
pieni ele.
Välillä pystyy nauramaan
välillä uskaltaa, välillä ei.
Joskus tuntuisi paremmalta paeta.
Helpottaa etsiä korkeimpia kallioita,
varmuuden vuoksi, suojaksi
tai jäädä piiloon, etsimään hengitys takaisin.
Mutta maailmankaikkeus on laaja ja iätön
me jäämme ajassa unohduksiin.
Tulen siis katoilta pois
takaisin toisten luokse.
Pystyn vielä rakastamaan
maistelemaan elämää
hetki kerrallaan.
Ei meidän tarvitse olla muuta kuin mitä olemme
se riittää.
Ei ole vääränlaista.
SMEI
Tämä artikkeli kirjoitettiin Perjantaina, Elokuun 3. 2012 klo 10:37
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti