Yleensä ollut matkapahoinvointia
kotiin menosta. Nyt on ystävä vastassa.
Ystävä, mikä aarre.
Mennyt vuosi on opettanut paljon
arjessa pärjäämisestä, henkisesti.
Yhdet uudet ystäväni ovat piikkimatto
ja rentoutusäänitteet,
hengitykseen, hetkeen
ankkuroituminen.
Silti se paha sisälläni riepottelee
usein.
Päiväkaudet yksin, ilman että siitä
voisi puhua kenellekään.
Kaksi kesää olin siitä vapaampi
nyt hauras ja taas helposti
pakkojen vietävissä
tai täysin lamaantunut.
Sitten tulee häpeä.
En ole oma itseni vaan
lukkotilassa, yhä yksin.
Koitan olla antamatta päiviä sille,
eristäytymiselle.
Varovaisesti takaisin, vaikka
hajalla.
Ystävä muutti viereen. Iltateet
etupihalla!
Kirjastossa itsekseen, mutta muiden
keskellä.
Hengitä, päivä kerrallaan.
Rutiinit ja pakolliset menot
rytmittävät arkea
joka on joka päivä oma taistelunsa.
Mutta asiat saattavat mennä ihan hyvin.
Tänään pääsin pahan yli, miksen
huomennakin.
Nyt uuvuttaa se sota.
Huomenna on uusi päivä, vielä
onneksi tätä jäljellä.
SMEI
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti